SUOJAUSKEMIKAALIT JA KIINNITTYMISENESTOAINEET
Suojauskemikaaleja ovat valmisteet, jotka on tarkoitettu
käytettäväksi
-
puutavaran käsittelyyn suojaamaan sitä haitallisten
eliöiden aiheuttamalta pilaantumiselta tai tuholta tai (puunsuojauskemikaalit)
ja
-
jäähdytys- ja kiertovesijärjestelmässä
ehkäisemään haitallisten pieneliöiden kasvun aiheuttamaa limoittumista ja
tukkeutumista tai
-
selluloosamassan ja puupitoisen massa
suojaamiseen haitallisten eliöiden aiheuttamalta pilaantumiselta ja tuholta
(limantorjuntakemikaalit).
Kiinnittymisenestoaineita eli antifouling-valmisteita ovat
muun muassa veneissä ja muissa aluksissa sekä vedenalaisissa rakenteissa
käytettävät biosidivalmisteet, jotka sisältävät kemiallisia tehoaineita ja
estävät vesieliöiden kiinnittymisen pinnalle.
Suojauskemikaaleille ja kiinnittymisenestoaineille on
valmistajan tai maahantuojan hankittava hyväksyminen tai tehtävä ilmoitus Suomen ympäristökeskukselle ennen suojauskemikaalin valmistamisen, maahantuonnin tai myyntiin
luovuttamisen aloittamista. Hyväksyminen ja ilmoittaminen
koskee kaikkia edellä mainittuihin käyttötarkoituksiin käytettäviä kemikaaleja
niiden vaarallisuudesta riippumatta. Tuotevalvontakeskuksessa arvioidaan
suojauskemikaalien ja kiinnittymisenestoaineiden vaikutukset terveyteen.
LISÄTIETOJA
SUOJAUSKEMIKAALEISTA JA KIINNITTYMISENESTOAINEISTA