Valmistusluvat

 

Tuotevalvontakeskus voi myöntää alkoholijuomien ja väkiviinan valmistusluvan yksityiselle tai yhteisölle. Hakijan yhtiöjärjestyksessä, yhtiösopimuksessa tai muussa vastaavassa asiakirjassa tulee toimialana olla alkoholijuoman tai väkiviinan valmistus. Valmistuslupa sisältää oikeuden valmistaa erikseen hyväksyttävässä valmistuspaikassa alkoholijuomia luvassa määrätyssä laajuudessa. Valmistuslupa sisältää oikeuden luvanhaltijan valmistamien alkoholijuomien tukkumyyntiin.

Ennen luvan myöntämistä hakijan on toimitettavat tiedot taloudellisesta tilanteestaan sekä osoitettava alaan vaadittavat ammatilliset ja tekniset edellytykset. Lisäksi Tuotevalvontakeskus voi tarvittaessa pyytää poliisilta tai muulta viranomaiselta lausuntoa hakijan luotettavuudesta ja muista luvan myöntämisen edellytyksistä.

Alkoholijuoman tai väkiviinan valmistaja vastaa kulutukseen luovuttamansa alkoholijuoman laadusta ja koostumuksesta sekä siitä, että tuote ja sen päällysmerkinnät ja muu esittely ovat siitä annettujen säännösten ja määräysten mukaisia.

Valmistuslupaan liittyvät suoritteet ovat maksullisia. Alkoholijuomien valmistuksen valvonnasta peritään vuosittain valvontamaksu, jonka suuruus määräytyy perusmaksun lisäksi toiminnan laajuuden perusteella. Lisäksi alkoholijuomien valmistajalta peritään tukkumyynnin valvonnasta vuosittain valvontamaksu, jonka suuruus määräytyy perusmaksun lisäksi alkoholijuomien toimitusten perusteella. Maksuista määrätään tarkemmin STMa:ssa Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen maksullisista suoritteista.

Valmistuslupaa haetaan kirjallisesti hakulomakkeella.