3.9 Alkoholijuomien
hinnoittelu ja hintailmoittelu
Alkoholilaissa alkoholijuomien hinnoittelulle ei ole
asetettu ylä- eikä alarajaa. Sosiaali- ja terveysministeriö voi alkoholilain
nojalla antaa tarvittaessa määräyksiä alkoholijuomien hinnoitteluperusteista.
Näitä määräyksiä ei ole tähän mennessä annettu.
Alkoholilakiin lisättiin 1.1.2008 alkaen uusi 33 a §, jossa
säädetään alkoholijuomien hinnoittelusta ja hinnan ilmoittamisesta. Säännöksellä
kielletään alkoholijuomien osalta paljousalennusten antaminen sekä alle kaksi
kuukautta lyhempi tarjoushinta-ilmoittelu.
Hinnoittelu
Alkoholilain 33 a §:n 1 momentin mukaan kahta tai useampaa
alkoholijuomapakkausta tai -annosta ei saa tarjota paljousalennuksella eli
yhteiseen hintaan siten, että erikseen ostettuna samojen hyödykkeiden
yksikköhinta on kalliimpi. Anniskelussa pääsääntö on, että alkoholijuomaa
saadaan anniskella asiakkaalle kerrallaan vain yksi annos. Tämän vuoksi
paljousalennuksen antaminen anniskelussa ei yleensä tule esille.
Kielto myydä paljousalennuksella koskee lain perustelujen
mukaan myös sellaisia "kaksi yhden hinnalla" -tarjouksia, joissa
alkoholijuomaa tarjotaan samanaikaisesti kahdelle henkilölle tilattuna
halvemmalla kuin yksittäin tilattuna. Säännös ei kuitenkaan estä ravintolaa
myymästä esimerkiksi yksityistilaisuuteen alkoholia ravintolan listahintaa
halvemmalla, kunhan alempi hinnoittelu ei edellytä tietyn alkoholimäärän
ostamista.
Säännös ei myöskään koske tilannetta, jossa samaa
alkoholijuomaa myydään eri pakkauksissa, esimerkiksi 0,33 litran ja yhden
litran pulloissa. Isommassa pakkauksessa alkoholijuoma saa olla litrahinnaltaan
halvempi kuin pienemmässä pakkauksessa. Tämä koskee mm. oluen sekä puna- ja
valkoviinin hinnoittelua, kun niitä anniskellaan laseittain tai pulloittain.
Alkoholijuoma-annoksia mainostettaessa on kerrottava
annoksen koko ja hinta. Hintailmoittelu ei saa johtaa kuluttajaa harhaan.
Harhaanjohtavaa voi olla miedon alkoholijuoma-annoksen koon ilmoittaminen
käyttäen ilmaisuja ”iso” tai ”pieni”, koska ravintolassa voi olla käytössä
erilaisia annoskokoja. Ilmoituksessa tulee mainita, kuinka paljon
senttilitroina on esimerkiksi ”iso tuoppi” olutta tai ”lasi” punaviiniä.
Alkoholijuoma-annoksen hinta saa olla
muuttuva. Hinnoittelun muutosperusteena voi olla esimerkiksi jokin
objektiivisesti havaittava tapahtuma. Hinnoitteluperusteet on tällöin
kerrottava selkeästi, ja muutoksen tulee koskea kaikkia asiakkaita
tasapuolisesti. Sallittua on esimerkiksi oluen hinnan alentaminen 20 sentillä
per maali tietyn urheilukilpailun televisioesityksen aikana tai oluen hinnan
sitominen ulkoilman lämpötilaan terassilla.
Anniskelu tai vähittäismyyntipaikka voi hinnoitella
alkoholijuoman normaalia edullisemmaksi silloin, kun kysymyksessä on selkeästi
rajattu ryhmä kuten kanta-asiakkaiksi rekisteröityneet henkilöt. Erityiset
kanta-asiakashinnat ovat siten sallittuja. Kanta-asiakasilmoittelussa tulee
kuitenkin noudattaa jäljempänä kerrottuja tarjoushinnan ilmoittamista koskevia
säännöksiä.
Jos elinkeinonharjoittaja käyttää bonus- ja muita
vastaavia hyvitysjärjestelmiä, ja alkoholijuomat ovat osa hyvitystä
tuottavista tuoteostoista, on noudatettava seuraavia ehtoja:
·
Bonus -järjestelmää ei saa rajata koskemaan pelkästään
alkoholijuomia. Järjestelmän tulee kattaa kaikki asiakkaan tietyllä aikavälillä
anniskelupaikassa tekemät ostot.
·
Hyvityksen tulee olla euromääräinen ja se saa olla
enimmillään 5 % tietyllä ajanjaksolla elinkeinonharjoittajan toimipaikoissa
tehdyistä ostoista.
·
Asiakkaalla tulee olla vapaus valita, mitä tuotteita tai
palveluja hän euromääräisellä hyvityksellä anniskelupaikassa lunastaa.
·
Bonus -järjestelmää ei saa markkinoida siten, että myös
alkoholijuomat kerryttävät hyvitystä.
·
Bonus -järjestelmän lainmukaisuuden ja annettujen ohjeiden
noudattamisen valvomiseksi luvanhaltijan tulee, jos lupaviranomainen katsoo sen
tarpeelliseksi, antaa selvitystä bonus -järjestelmän käyttöä koskevista
seikoista.
Hintatietojen ilmoittaminen
Asetus kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta
markkinoinnissa (hintamerkintäasetus) 1359/1999 edellyttää, että
kulutushyödykkeen myyntihinta ja yksikköhinta ilmoitetaan markkinoinnissa
selkeällä ja yksiselitteisellä sekä kuluttajan kannalta helposti ymmärrettävällä
ja havaittavalla tavalla. Hintamerkintäasetus koskee myös ravintoloita ja
siellä myytävien tuotteiden kuten alkoholijuomien hintojen ilmoittamista.
Anniskelupaikassa tulee olla asiakkaiden helposti nähtävissä
tavallisempien tai ko. paikassa eniten myytävien alkoholijuomien hintatietoja
annoskokoineen esimerkiksi seinällä, tiskillä tai pöydissä. Lisäksi asiakkaiden
saatavana on aina oltava täydellinen alkoholihinnasto.
Hintamerkintäasetuksen mukaan hintatietojen tulisi
mahdollisuuksien mukaan olla havaittavissa myös liikehuoneiston ulkopuolelta.
Anniskelupaikasta ulospäin näkyvästi saadaan kuitenkin ilmoittaa vain mietojen
alkoholijuomien hintatietoja, koska alkoholilain mukaan väkeviä alkoholijuomia
saadaan mainostaa ja esitellä vain anniskelupaikan sisätiloissa. Mietojen
alkoholijuomien hinnoista voidaan tiedottaa esimerkiksi ulkoständissä, seinään
asennetussa ilmoituskaapissa tai ravintolan ikkunassa ja ovessa.
Alkoholijuomien
tarjoushinnoista ilmoittaminen
Anniskelu- ja vähittäismyyntipaikasta ulospäin suunnattua
mietojen alkoholijuomien hintailmoittelua rajoittavat alkoholilain 33 a §:n
säännökset. Niiden mukaan alkoholijuomien tarjoushintojen ilmoittaminen
anniskelu- ja vähittäismyyntipaikan ulkopuolella on kiellettyä, jos tarjous on
voimassa alle kaksi kuukautta. Ratkaisevaa on hinnan yhtäjaksoinen
voimassaoloaika. Anniskelupaikkojen "happy hour" ja vastaavat vaikkakin muulla nimellä ilmoitetut
tarjoukset ovat yleensä voimassa joitakin tunteja kerrallaan, minkä vuoksi
tällöin ei täyty lain vaatimus kahden kuukauden yhtäjaksoisesta
voimassaoloajasta.
Alle kahden kuukauden voimassa olevia alkoholijuomien
tarjoushintoja ei saa asettaa näkymään anniskelu- ja myyntipaikasta ulospäin
kuten oveen, ikkunaan tai kadulle eikä niistä saa ilmoitella esim. lehdissä,
ravintolan- tai vähittäismyyntipaikan kotisivuilla ja
kanta-asiakasviestinnässä. Alkoholia koskeva tarjoushintailmoittelu on
sallittua vain silloin, kun tarjous on yhtäjaksoisesti voimassa vähintään
kahden kuukauden ajan. Jos esimerkiksi jäsenkortilla saatava
kanta-asiakastarjous tai etukuponkia vastaan saatava tarjous ei ole
yhtäjaksoisesti voimassa vähintään kahta kuukautta, siitä ei saa ilmoitella.
Jotta ilmoituksessa mainitun alkoholijuoman hinnan voimassaoloajasta ei
syntyisi epäselvyyttä, markkinoinnissa on syytä mainita hinnan voimassaoloaika.
Koska alkoholijuomien hinnoittelu sinänsä on vapaata,
tarjoushinnat ja ravintoloiden happy hour
ja vastaavat muut tarjoukset
ovat entiseen tapaan sallittuja, mutta niistä saadaan ilmoitella vain
anniskelu- ja vähittäismyyntipaikan sisällä.
SÄÄNNÖKSET
Alkoholilaki 33
a §
Kahden tai useamman
alkoholijuomapakkauksen tai annoksen tarjoaminen alennettuun yhteishintaan
vähittäismyynnissä tai anniskelussa on kielletty.
Alle kahden kuukauden ajaksi
rajatun tarjoushinnan ilmoittaminen alkoholijuomapakkaukselle tai –annokselle
vähittäismyynti- tai anniskelupaikan ulkopuolella on kielletty.
Ravintola ilmoitti lehdessä
” Perjantaina 25.1 vapaa pääsy! Alennetut hinnat klo 24 asti.”
Kysymyksessä on alkoholilain 33 a §:n vastainen alkoholijuomien lyhytaikainen
alkoholijuomien hintatarjous (STTV:n ohje 106/41/08).
Ravintola ilmoitti
lehdessä: Happy Hour klo 9 –12 III-tuoppi (0,50 l) 2,50 €,
A-tuoppi (0,50 l) 3,00 €. Klo
12 alkaen III-tuoppi (0,50 l) 2,80 €, A-tuoppi (0,50 l) 3,20 €. Kysymyksessä on alkoholilain 33 a
§:n vastainen alkoholijuomien lyhytaikainen alkoholijuomien hintatarjous
(STTV:n ohje 29/41/08).
”Happy hour” -ilmoittelusta
STTV lausui kirjeessään 14. 1.2008, että esimerkiksi ”Happy Hour klo 9 -12”
yksinäänkin ilman mainintaa alkoholijuomien hinnoista, on markkinoinnissa
kiellettyä. ”Happy hour” ja ”onnen tunnit” ovat vakiintuneita käsitteitä,
joiden katsotaan tarkoittavan alkoholijuomien tarjoushintoja ilmoituksessa
mainittujen tuntien aikana.
Ravintola ilmoitti
verkkosivuillaan ”Torstaista lauantaihin lasillinen Cordiniuta baarista 1
klo 20-22 1€”. Kysymyksessä on alkoholilain 33 a §:n vastainen
alkoholijuomien lyhytaikainen alkoholijuomien hintatarjous (STTV:n ohje
98/41/08).