|
2.2
MIETOJEN ALKOHOLIJUOMIEN MAINONTA KULUTTAJILLE: AJAMISEN JA ALKOHOLINKÄYTÖN
YHDISTÄMINEN Mainonnassa
ei saa kuvata päihtyneenä ajamista tai alkoholin nauttimista ennen ajamaan
lähtöä, ajotauolla tai ajoneuvoa kuljetettaessa. Myös tällaisen vaikutelman luominen
on kiellettyä. Päihtyneenä ajamiseen voi viitata myös olla esimerkiksi
mainos, jossa kuvataan matkaa moottoriajoneuvolla nauttimaan alkoholijuomia
syrjäisessä paikassa, josta ei voi poistua muuten kuin samalla ajoneuvolla. Moottoriurheilijoiden
käyttämistä alkoholimainoksissa voidaan helposti pitää mainontana, jossa
alkoholin käyttö yhdistetään ajoneuvolla ajamiseen. Varsinaisen urheilutapahtuman
yhteydessä moottoriurheilijat saavat kuitenkin kantaa kilpailuasuissaan
mietojen alkoholijuomien logoja, värejä tai muita tunnuksia. Mainoksia
voidaan myös asettaa kilpailualueelle ja kilpailuissa käytettäviin
ajoneuvoihin. STTV:N
RATKAISUJA Miedon alkoholijuoman mainonnassa
käytettiin arpajaispalkintona matkaa Formula-kilpailuihin. Mainoksessa oli
kuva kilpa-autoista, joiden takana näkyi radanvarsikyltissä juoman nimi, ja
iskulause ”Paalupaikka odottaa”. Mainontaa ei pidetty lainvastaisena, koska
juoman nauttimista ei yhdistetty ajamiseen. Tuotevalvontakeskus katsoi
kuitenkin, että mainoksessa käytetty kuva, jossa alkoholijuomapullo ampaisi
raketin tavoin eteenpäin, saattaa luoda mielikuvia pullon sisällön ja
ajonopeuden yhdistymisestä, jos mielikuvaa tuetaan muussa mainosaineistossa.
(Lausunto 16/42/98) Tuotevalvontakeskus katsoi, että
mietojen alkoholijuomien tunnukset, nimet ja värit voivat olla esillä
kilpa-autojen ulkopinnoilla ja kuljettajien ajohaalareissa, mutta kilpailuun
osallistuvien kuljettajien esiintyminen alkoholimainoksissa oli kiellettyä,
koska tällöin voidaan katsoa alkoholin käyttö yhdistettävän ajoneuvolla
ajamiseen. (Lausunto 24/42/95) SÄÄNNÖKSET Alkoholilaki 33 § 2 momentti 2-kohta
|
|
Ohje perustuu Sosiaali- ja terveydenhuollon
tuotevalvontakeskuksen tulkintoihin alkoholilaista ja sen nojalla annetuista
säännöksistä. Ohjeen esimerkit eivät ole tyhjentävä luettelo siitä, mitä on
pidettävä kiellettynä tai sallittuna, vaan jokaista tapausta arvioidaan
erikseen siitä syntyvän kokonaisvaikutelman perusteella. |