1.3
VÄKEVIEN ALKOHOLIJUOMIEN MAINONTA RAVINTOLASSA
Väkevien alkoholijuomien
mainonta on sallittua anniskelupaikan sisätiloissa,
kuitenkin niin että se ei ole näkyvillä ravintolan ulkopuolelta. Mainonnan
ei tarvitse rajoittua vain anniskelualueelle, vaan mainoksia saa olla myös
esimerkiksi anniskelupaikan käytävä-, wc- tai muissa sellaisissa tiloissa,
joista ne eivät näy ravintolan ulkopuolelle.
Mainonnan on oltava asiallista ja
hillittyä. Se ei saa olla hyvän tavan vastaista, kuluttajien kannalta sopimatonta
tai harhaanjohtavaa. Juoma-annoksia mainostettaessa on kerrottava annoksen koko
ja hinta sekä juomasekoituksen sisältämän alkoholijuoman määrä.
Väkeviä alkoholijuomia ei saa mainostaa
- tuotteissa, jotka on
tarkoitettu asiakkaiden mukaan otettaviksi (postikortit, mainoslehtiset,
reseptivihot, mukaan myytävät tulitikut yms.)
- järjestämällä väkeviin
alkoholijuomiin liittyviä arpajaisia tai kilpailuja
- antamalla palkinnoksi tai
arpajaisvoitoksi tuotteita, joissa on väkevien alkoholijuomien tunnuksia (esimerkiksi T-paitoja)
- tarjoamalla väkevistä
alkoholijuomista maistiaisia.
Väkevien alkoholijuomien
tunnuksia saa olla henkilökunnan asusteissa. Työvaatteiden on pysyttävä
työvaatteina: ravintolan on huolehdittava siitä, etteivät väkevän alkoholijuoman
tunnuksin varustetut työasut kulkeudu anniskelupaikan ulkopuolelle. Mainonta on
sallittua myös anniskelupaikan esineistössä ja kalustuksessa.
Anniskelupaikassa saadaan järjestää väkevän alkoholijuoman
tuote-esittelytilaisuuksia. Esittelyä voi tehdä myös muu kuin ravintolan
henkilökuntaan kuuluva. Esittelyssä voidaan kertoa juoman ominaisuuksista ja
käytöstä ja näyttää drinkkien tekemistä. Juomasta ei saa antaa maistiaisia
ilmaiseksi tai nimellisellä hinnalla. Esittelyn yhteydessä ravintola voi kuitenkin
myydä juoma-annoksia kohtuullisesti alennetulla tarjoushinnalla.
Audiovisuaalisilla
laitteilla (video, DVD ja vastaavat) esitettävät väkevien alkoholijuomien
mainokset eivät Tuotevalvontakeskuksen tulkinnan mukaan ole sallittuja, koska
niitä ei ole mainittu lainsäädännössä sallituissa poikkeuksissa. Videoelokuvaa
ei voida rinnastaa kalustuksessa oleviin mainoksiin, koska liikkuvan kuvan
avulla voidaan välittää toisella tavoin vaikuttavia viestejä ja mielikuvia kuin
painetuilla tuotemerkeillä tai julisteilla. Sallittuja ovat sellaiset
videomainokset, joissa esitetään liikkumattomia mainoskuvia, tuotetietoja tai
sellaisia väkevän alkoholijuoman tuote-esittelyjä, joita voitaisiin järjestää
myös ravintolan tiloissa (kuten drinkkien valmistusta).
Ravintolatilojen ulkopuolella väkevien alkoholijuomien
mainonta ja epäsuora mainonta on kielletty. Mainonnassa saa kuitenkin kertoa
yleisölle ravintolan anniskeluoikeuksien laajuudesta: esimerkiksi ” A-oikeudet”
tai ” täydet anniskeluoikeudet”. Sen sijaan on kiellettyä ilmoittaa ”meillä myös väkeviä
alkoholijuomia”.
Väkeviä alkoholijuomia ei saa mainostaa lehti-ilmoituksissa,
tv-mainoksissa, näyteikkunan sommitelmissa, ikkunateippauksissa, ulko-ovessa,
ulkokylteissä, Internetissä ym. Kiellettyä mainontaa on myös väkevien
alkoholijuomien pullojen asettaminen esille ravintolan ikkunaan. Kiellettyä on
mm. ravintolan mainonta, jossa esiintyy
- väkevän alkoholijuoman
tuotenimi, esimerkiksi Smirnoff, Pernod Hex
- väkevän alkoholijuoman
lajinimi, esimerkiksi ”irlantilaisviskit”, ”kahvi ja konjakki”
- kiertoilmaisuin tehty
viittaus väkevään alkoholijuomaan, esimerkiksi ”013-festari”, ”piip-juoma”,
”juoma mitä ei saa mainostaa”
- kuvia väkevien
alkoholijuomien pulloista tai etiketeistä
- väkevien alkoholijuomien
vakiintuneita tunnuskuvia, esimerkiksi Koskenkorva-pullon etiketissä oleva
peltoaukeama
- koko juomavalikoima (myös
väkevät), esimerkiksi ”kaikki juomat kympillä”.
Terassilla tai muulla ulkoanniskelualueella
mainonnan on oltava sellaista, että se ei ole huomiota herättävästi
havaittavissa alueen ulkopuolelta. Väkeviä alkoholijuomia mainostavat suuret
lakanat, kauas näkyvät hintatiedot, väkevien tunnuksilla varustetut
aurinkovarjot tms. ovat sen vuoksi kiellettyjä.
Väkevistä alkoholijuomista
valmistettujen drinkkien tai cocktailien
mainonta merkitsee samalla niiden valmistuksessa käytettävien väkevien
alkoholijuomien myynninedistämistä
riippumatta siitä, onko valmiin juomasekoituksen alkoholipitoisuus yli vai alle
22 tilavuusprosentin. Mainonnan tavoitteena on lisätä tällaisten juomien
kysyntää ja sitä kautta ravintolan anniskelemien väkevien alkoholijuomien
myyntiä. Myös väkevien alkoholijuomien myynninedistäminen on kielletty
ravintolan ulkopuolella. Kielto koskee kaikkien ravintolassa väkevistä valmistettavien
juomasekoitusten mainontaa, oli niiden nimessä mainittu väkevän alkoholijuoman
tunnus tai lajinimi (esimerkiksi Galliano Hot Shot, Kossu-vissy, rommikola) tai
ei (esimerkiksi Caipiroska, Irish Coffee). Drinkkilistaa ei saa mainostaa edes
yleisellä tasolla (esimerkiksi ”tutustu uusittuun drinkkilistaamme”), jos
siihen sisältyy myös väkevistä valmistettuja juomasekoituksia.
Sallittua on sellaisten drinkkien mainonta, jotka on kokonaan valmistettu alle
22-prosenttisista alkoholijuomista. Selkeyden vuoksi olisi hyvä mainita, että
kyseessä on mieto drinkki, jos se ei muuten käy ilmi juoman nimestä. Valmiiksi sekoitettujen mietojen
pullotteiden myyminen ei ole väkevien alkoholijuomien anniskelua. Tällaisia
juomia saa mainostaa, jos niiden nimeen ei sisälly väkevän alkoholijuoman tuotenimeä: esimerkiksi Jim Beam &
Cola ‑tölkkijuoman mainonta on kiellettyä, Tequila Rosen sallittua.
Valmiiksi pullotettua Gin Long Drink ‑juomaa saa mainostaa, koska se on
mieto alkoholijuoma, ”talon lonkeroa” ei, koska se valmistetaan paikan päällä
väkevästä alkoholijuomasta ja sen mainonta siis edistää ravintolan väkevien
myyntiä.
Nimitykset ”snapsi” ja
”salmari” tai ”salkkari” yms. herättävät vakiintuneesti mielikuvan väkevistä
alkoholijuomista. Jos näillä nimillä mainostetaan miedoista alkoholijuomista
valmistettuja juomia, asia on kerrottava selkeästi, esimerkiksi ”tervasnapsi 21
%”, ”mieto salmari”, ”Pink Cat salmari 21 %”, jotta mainonta ei muodostuisi
harhaanjohtavaksi.
STTV:N
RATKAISUJA
Ravintolan näyteikkunassa
oli somisteena Finlandia Vodka -pulloja ja niiden pahvisia kuvia, ja ravintolan
nimikyltti oli kirjoitettu samalla tavalla kuin teksti Finlandia Vodkan
etiketissä. Ravintola jakoi asiakkaille mukaan otettavaksi
drinkkireseptivihkosia, joihin oli painettu väkevien alkoholijuomien nimiä ja
tunnuskuvia. Menettely katsottiin kielletyksi mainonnaksi, koska mainonta
ulottui anniskelupaikan ulkopuolelle. (Ohje 53/42/95)
Ravintola mainosti lehti-ilmoituksessa juomia ”Piip Vichy”, ”Piip Cola”, ”Piip
on the rocks” ja ”Piip piip”. Mainonta katsottiin väkevien alkoholijuomien
epäsuoraksi mainonnaksi ja myynninedistämiseksi. (Kirjeet 34/42/95 ja
39/42/95).
Ravintolan ilmoituksessa mainostettiin muun muassa ”salmiakkikossua” ja ”kossupaukkua”.
Tuotevalvontakeskus katsoo, että salmiakkikossusta, kossupaukusta, talon
lonkerosta ja vastaavista juomista ilmoittaminen lehdessä on väkevän
alkoholijuoman myynninedistämistä. (Kirjeet 47/42/95 ja 48/42/95)
Ravintolan lehtimainos ”laaja irkkuviskivalikoima” katsottiin kielletyksi.
(Ohje 39/42/97)
”Viikunasnapsin” mainonta katsottiin harhaanjohtavaksi, kun kyseessä oli mieto
alkoholijuoma. Tuotevalvontakeskus katsoi, että sanalla snapsi mielletään
yleisesti tarkoitettavan väkevää alkoholijuomaa, minkä vuoksi mainonnassa olisi
tullut selkeästi kertoa, että kyseessä on mieto alkoholijuoma. (Ohje
42/42/97)
”Zalmarin” mainonta
katsottiin harhaanjohtavaksi, kun kyseessä oli miedosta alkoholijuomasta
valmistettu sekoitus. Tuotevalvontakeskus katsoi, että sana ”salmari” ja sen muunnokset
herättävät mielikuvan Salmiakki Koskenkorva -nimisestä väkevästä
alkoholijuomasta tai ravintoloissa väkevästä alkoholijuomasta ja salmiakista
valmistettavasta juomasta, minkä vuoksi mainonnassa olisi pitänyt selkeästi
kertoa, että kyseessä oli mieto alkoholijuoma. (Ohje 41/42/97)
Ravintoloiden lehtimainoksissa oli tekstit ”Virtanen on täällä” tai ”Virtanen
valvoo”. Virtasella tarkoitettiin juomasekoitusta, joka valmistettiin väkevästä
alkoholijuomasta ja energiajuomasta. Mainonnan oli suunnitellut energiajuoman
valmistaja. Tuotevalvontakeskus katsoi, että sekoituksen mainonnalla
edistettiin myös väkevän alkoholijuoman myyntiä ja kielsi toistamasta
mainontaa. (Kielto 52/42/98).
Yleisömessuilla väkevien alkoholijuomien esittely ja mainonta oli kiellettyä
muualla messualueella kuin siinä paikassa, jossa alkoholijuomia
tosiasiallisesti anniskeltiin. Anniskeluluvan mukaan koko messualue oli
anniskelualuetta, mutta anniskelu toteutettiin anniskelualueelta valitussa
rajatussa paikassa. (Lausunto 58/42/97)
SÄÄNNÖKSET
Alkoholilaki 33 § 1 momentti
Väkevän alkoholijuoman
mainonta, epäsuora mainonta ja muu myynninedistämistoiminta on kielletty.
Alkoholilaki 33 § 3 momentti
Epäsuorana mainontana pidetään erityisesti 1 ja 2 momentissa
tarkoitetun juoman ja alkoholijuoman myynnin edistämistä muun hyödykkeen
mainonnan yhteydessä siten, että muun hyödykkeen tunnuksena käytetään
sellaisenaan tai tunnistettavasti muunnettuna 1 tai 2 momentissa tarkoitetulle
juomalle tai alkoholijuomalle vakiintunutta tunnusta tai että siitä muutoin
välittyy mielikuva tietystä 1 ja 2 momentissa tarkoitetusta juomasta tai
alkoholijuomasta.
Sosiaali- ja terveysministeriön päätös väkevien
alkoholijuomien mainonnasta ja muusta myynninedistämisestä sekä niitä koskevan
tuotetiedon antamisesta (841/95) 5 §
Alkoholijuomien vähittäismyynti-, anniskelu- tai
valmistuspaikassa saadaan mainostaa väkeviä alkoholijuomia vain, jos niiden
myyntiin tai valmistukseen paikassa on myönnetty lupa. Mainonnan tulee olla
asiallista ja hillittyä.
Anniskelu-, vähittäismyynti-, ja valmistuspaikassa saa väkevien alkoholijuomien
mainontaa ja myynninedistämistoimintaa harjoittaa: 1) painotuotteissa, joita ei
ole tarkoitettu annettavaksi asiakkaalle tai vierailijalle hänen poistuessaan
paikasta, kuten julisteissa, ruoka- tai muissa vastaavissa liinoissa tai
alustoissa, ruoka- ja viinilistoissa, hinnastoissa ja muissa luetteloissa sekä
henkilökunnan työvaatteissa ja -asusteissa; 2) paikan tavanomaiseen toimintaan
liittyvässä esineistössä ja kalusteissa; 3) tuotteiden ja niiden pakkausten
esille panolla; sekä 4) järjestämällä tuotteiden esittelytilaisuuksia.
Alkoholijuomien
esittelytilaisuuksien yhteydessä taikka yleisölle muutoin ei saa järjestää
alkoholijuomien maistiaisia, alkoholijuomaan liittyviä palkintokilpailuja tahi
tarjota vastikkeetta tai antaa arpajaisvoittona alkoholijuomia.
Väkevien alkoholijuomien mainoksia ei saa sijoittaa anniskelu-,
vähittäismyynti- ja valmistuspaikan ulkopuolelle. Paikkaan muualle sijoitetut
ilmoitukset ja mainokset eivät saa olla huomiota herättävästi havaittavissa
anniskelu-, vähittäismyynti- ja valmistuspaikan ulkopuolelta.
KATSO MYÖS
Mietojen alkoholijuomien
mainonta ravintolassa (STTV:n Alkoholimainonta-ohje
2.7.1)
HUOMAA
Väkevien alkoholijuomien
mainonta kuluttajille on sallittua niiden vähittäismyynti- ja
valmistuspaikoissa samoilla edellytyksillä kuin ravintoloissakin. Tässä
ohjeessa esitetyt kannanotot koskevat siten soveltuvin osin myös
alkoholijuomatehtaissa, Alkon myymälöissä jne. toteutettua mainontaa ja
tuotteiden esilläpitoa.